torstai 16. kesäkuuta 2016

Hulluttelua avomaalla

Esikasvatetut taimet siirrettiin Äitiepäivänä avomaalle. Toistaiseksi lämpötila on pysynyt plussan puolella koko vuorokauden, joten pitäisi pärjätä myös viileämmät yöt.

Laitoimme taimien lisäksi myös samaa lajiketta siemeniä suoraan maahan, avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa. Avomaankurkku ei toistaiseksi ole lähtenyt siemenistä itämään, kun taas kesäkurpitsa lähti oikein hyvin.
Esikasvatetut taimet juurtuivat nopsaan ja pian alkoikin nouseen vahvan näköstä tainta. Jopa parsakaali näytti erittäin hyvinvoivalta vaikka esikasvatusvaiheessa parsakaalintaimet oli aika onnettomia. Mutta heräsi henkiin kun pääsi avomaalle :). Minkäänlaista harsoa ei olla käytetty, vaikka öisin on ollut hieman viileämpää ja parsakaali on kuulemma aika kylmänarka. Toistaiseksi näyttää kaikki olevan hengissä. Kasvu on ehkä hieman hidastunut mutta onneksi nyt on aurinko paistanut ja lämpöä rittänyt. Ehkä on ollut vähän liiankin kuivaa...
Aikaisemmin ei ikinä toivonut kesällä, että sataisi. Toivo aina vaan, että aurinko paistaa ja on lämmin. Toukokuun aurinkoisina viikkoina tanssittiin sadetanssia ja toivottiin edes pientä tihkusadetta :). 
Nyt on tämä viikko ollut onneksi hieman sateisempi.




Nami nami herneitä :)
Hernelajikkeena meillä on Silpoydinherne. Tämä lajike on juurikin se makea ja erittäin hyvän makuinen. Sokeriherne nimensä puolesta kertoo, että olisi makea herne, mutta näin ei ole. 
Sokeriherne ei oikeastaan maistu miltään :). Joten ei anneta nimen hämätä. 

Kasvimaan koko on noin 55 neliötä ja melkein koko kasvimaa on käytössä :).  Pitkärivi kesäkurpitsaa ja avomaankurkkua, lisäksi löytyy maissia, perunaa, kurpitsaa, parsakaalia, kolmea eri sipulia, herneitä, retiisiä... Oliks siinä kaikki? :)
 Onneks meitä on tässä projektissa kolme, niin menee kasvimaan nyppimiset ja harventamiset vähän  sukkelammin.

Johanna sai virallisen ylennyksen työnjohtoon heinäkuun puoliväliin asti :). 
Polven operointi hieman rajoittaa kasvimaalla touhuamista. Mutta heinäkuussa sitten kitketään kasvimaata kun viimestä päivää :).


On se nätti :).



Otetaas tähän loppuun vielä kasvintunnistus kisa. 
Voittaja saa mainetta ja kunniaa :)

1. ??
2. ??

3. ??

4. ??


5. ??

6. ??

Ei muuta kun ens viikkoon, moi moi!

Terkuin 
Yli-innokkaat Amatööriviljelijät
 

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Humalaa, pernaa ja taimikasvatusta

Poikien humalat istutettiin aitiopaikalle kasvimaalle toukokuun alussa. Paikka oli ainakin aurinkoinen, mutta olikohan sittenkin liian aurinkoinen?
6 kpl taimia laitettiin ja ensimmäisen viikon jälkeen siellä oli ilmeisesti joku kaveri käynyt nappaamassa yhden humalantaimen parempiin suihin. Veikkauksena on pulska pupujussi, joka tässä pihamaalla tykkää pyöriä. Nyt se luultavasti pyörii jossain mettikössä humalapäissään :).

Kuudesta taimesta yksi pöllittiin, muutama on hieman nuukahtanut ja yksi ehkä kokonaan kuollut :(.  Olisko saanut liikaa aurinkoo tai ottanut kuitenkin hieman itteensä viileistä öistä. Ilmeisesti paikan olisi pitänyt olla hieman varjoisempi. Toukokuu on ollut todella aurinkoinen ja vähä sateinen, että kuivuudenkin riski on olemassa.


Ensimmäisen ryöstöretken jälkeen laitettiiinkin verkot taimien ympärille. Nyt on saanut olla rauhassa pupujusseilta.
Humalantaimet tilattiin saksasta. Lajikkeet Taurus (3kpl) ja Target (3kpl).
Pojilla olisi tarkotus kokeilla tehdä olutta oman maan humalasta. Aikaisemmin on käytetty valmistavaraa. Jännänähdä miten onnistuu. Sitä odotellessa :)


Perunat myös istutettiin Helatorstaina. Porukoille laitettiin kunnon iso perunamaa ja omalle kasvimaalle tehtiin kaksi vakoa. Toivottavasti saataisiin Juhannukseksi jo uusia perunoita.
Kyllä maalla on mukavaa :)



Taimet jotka laitettiin kasvariin esikasvatukseen niin lähti oikein hyvin kasvaan.
Jokapaikasta oon lukenut,että idätys pitäisi olla pimeässä ja lämpösessä. Näiden siementen kohdalla ei ainakaan tarvinnut :). Kurpitsan siemenissä oli päiväyskin mennyt jo 2014 ja hyvin lähti jokainen siemen itään. Mitään erillisiä liotuksia 
siemenille ei tehty. Toivottavasti tuottaa vielä satoa kasvimaalle istuttaessa.  


Kuvassa kotona pari viikkoa esikasvatetut parsakaalin taimet. Oli pakko tuoda ne kasvarille, kun vei kotona liikaa tilaa. Hyvin on hengissä pysynyt, vaikka tuohon aikaan oli viileät yöt ja kasvarissa ei ollut minkäänlaista lämmitystä. Aika rimpulataimia nuo ovat, mutta niistä sitten valitaan parhaimmat valioyksilöt kasvimaalle.

Rucolaa, tilliä ja Persiljaa laitetiin kans itään kasvarille ruukkuihin ja ne lähtikin iloisesti kasvaan. Käyty jo muutaman kerran hakemassa omiin tarpeisiin.


En tiä lähtikö vähän lapasesta tää auringonkukanistutus :D. Kolme kertaa totakin röteikköö ollaan jo harvennettu ja viety aurtingonkukantaimia kaikille tutuille,kaimoille ja naapureille :). 
Saadaan kyllä hyvä varjostus kasvihuoneen kasveille. 


Taimien karaistusta omalla partsilla

Toukokuun alussa tuotiin kokeeksi yksi chilin ja paprikan taimi kasvarille. Chilin lehdet jotenkin kärtsäs ja koko chili vähän nuukahti, mutta paprika on pysynyt hengissä ja lähtenyt hyvin kasvaan.


Taimia ja siemeniä ollaan jo laitettu avomaalle ja kasvariinkin viety tavaraa. Siitä sitten seuraavassa blogissa.
 

Aurinkoista viikkoa toivottaa
Amatööriviljelijät Kiia, Johanna ja Anne