keskiviikko 19. elokuuta 2015

Hienosäädön hienosäätöä :)

Nyt kun suurin työ on toistaiseksi tehty, niin on aika tehdä kaikenlaista turhaa :). 
Kasvihuonemuovi tulee vielä laittaa kehikon ympärille, mutta toistaiseksi muovi on vielä matkalla kasvihuoneelle.

Jokaisella kasvihuoneviljelijällä tulee olla päiväkirja, johon merkitään kaikki tulevat/tehdyt työt. Oleellisin se on ehkä siinä kohtaa kun aloitetaan itse viljely. Silloin siihen kirjataan kaikki "hyvä muistaa jutut", onnistumiset ja ne epäonnistumiset :). 
Johannan kohdalla tulee luultavasti lukeen: "Tomaatintaimi R.I.P. 13.3.2016 - 10.5.2016" :D


Saatiin myös lahja. Ihka oma eka puutarhakirja :)



Kirjassa on kerrottu kuukausi kerrallaan kaikki taimienkasvatuksesta sadonkorjuuseen. Kirjasta löytyy myös kätevä taulukko, josta näkee vihannesten kasvatuksen perustiedot.  Koska on minkäkin vihannekset kylvöaika, kylvösyvyys, taimiväli yms. 



Parhaimmillaan tuolla meidän pajamajassa nousee lämpötila +50 asteiseksi jos aurinko siihen koko päivän porottaa. Silloin kasvihuonetta pitää tuulettaa, että saadaan lämpötilaa laskettua. Esimerkiksi tomaatti vihtyy parhaiten + 20 - 25 asteessa, joten tiettyjä vihanneksi varten tarvitaan kasvihuoneeseen tuuletusikkuna.  Tuuletusikkuna kannattaa asentaa kattoon, koska luonnollisesti lämpö nousee ylöspäin. Tuuletusikkunaa varten ostimme automaattiavaajan. Kun lämpötila kasvihuoneessa nousee noin + 25 asteiseksi ikkuna aukeaa automaattisesti ja sulkeutuu kun lämpötila laskee  noin +20 asteiseksi. Erittäin kätevä jos ei ole jokapäivä mahdollista käydä kasvihuoneella tarkkailemassa lämpötilaa. Nostokyky tällä vempailemalla on 7kg. Puupokat ei pitäisi ihan hirveästi painaa, joten pitäisi saada tarpeeksi iso ikkuna tällä yhdellä avaajalla.
Tällöin myös yksi avaaja riittää meidän kasvihuoneeseen. 
Automaattiavaaja ei kauhean suuri investointi ole siihen nähden kuinka suuri apu siitä on. Meillä tuon avaajan hinta oli hurjat 50€ :).

Tottakai kaikki taimet täytyy merkitä, että tiedetään mitä missäkin ruukussa kasvaa. 
Kasvihuonekyltti ideoita googletellessa tuli vastaan kyltit johon saa liidulla kirjoitettua taimennimen. Koska liitutaulumaali maksaa rahaa ja taimet voisi merkitä sadalla muulla tavalla, liitutaulumaali täytyy tehdä itse, että saa halvalla haluamansa kyltit :). Netissä surffaillessa löytyi liitutaulumaaliin ohje. Tarvittiin vain maalia ja saumauslaastia.

Ranchilta löytyikin mustaa lakkamaalia ja tasoituslaastia.
Niillä saatiin täydellinen liitutaulumaali tehtyä :)

Sekoitussuhde:
2 dl maalia - 24 ml laastia. 
Maalattiin kaksi kerrosta  (annettiin kerrosten välillä maalin kuivua kokonaan) ja lopuksi hiottiin maali tasaiseksi, koska siitä jäi hieman paakkuinen pinta. Liitu tarttui maalattuun pintaan hyvin ja se toimi juuri niinkuin liitutaulun kuuluukin :). 

Sitten saatiin Lahtinenkin paikalle väsään tikkuja ja oikean kokoisia kylttejä ennen maalaamista.






Kylttejä tuli väsättyä 25 kpl. Alkuun niillä ainakin pitäisi päästä :)




Äitillekkin lahjoitettiin oma kyltti :).



Että ei muuta kun ens kertaan, moi moi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti