tiistai 20. syyskuuta 2016

Juhlat senkun jatkuu kasvimaalla sekä kasvihuoneessa

Viimeisimpiä herkkuja on nyt päästy maistamaan kasvimaaltamme.
Osa maisseista on vihdoinkin korjuukypsiä.



Keitettiin maisseja noin reilu 20 minuuttia suolavedessä ja lopuksi siveltiin vielä voita valmiiden maissien päälle. Tuli erittäin hyviä. Tietenkin hyvään makuun vaikutti myös se, että ne oli omasta maasta ja itse kasvatettuja :). 

Vaikka on ollut kylmiä öitä ja kasvimaan taimet ehkä hieman paleltunut, niin siltä saadaan vieläkin avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa nostettua säännöllisesti. Ne jaksaa kyllä kasvaa :).

Kasvihuoneessa chilit, tomaatit ja paprikat on kasvanut hirmuista vauhtia. 
Nyt heidän pitäisi enää kypsyä ja saada hieman punaista väriä. 



Sato tomaattien kohdalla ei ole vielä ollut kovin suuri. Jos on jotain vinkkejä miten saada tomaatit, chilit ja paprikat kypsymään nopeammin,  niin otamme mielellämme vastaan.


Vesimelooneihin iski jokin tauti. Kaikki pienet hedelmän alut homehtui samantien tai tuli jotain homeen näköistä. Saman tyylinen tuli myös osalle tomaatin taimista, mutta vain lehdille.
Millään niitä ei saatu enää pelastettua, joten ne heivattiin kasvihuoneesta kokonaan pois.
Villiveikkaus on, että vesimeloonit eivät tuulettunut tarpeeksi. Ne olivat sijoitettu kasvihuoneen perimpään nurkkaan, jossa tuuletus ei ole yhtä tehokasta kuin muualla kasvihuoneessa.
Ensi vuonna olemme taas viisaampia tässäkin asiassa :).

On tullut jo miljoona asiaa mieleen mitä tehdä toisin ensi vuonna :).
Tämä tosiaan oli kaikkien ensimmäinen viljelykesä, tuli vähän kokeiltua kaikkee ja oli kyllä tuuriakin matkassa.
Ensi vuonna ehkä hieman enemmän suunnitelmallisuutta viljelyihin.

Seuraaviin asioihin kiinnitämme mm. ensivuonna huomiota:

- Kasvimaalle taimien asettelu hieman erilailla. Käytävät kulkemista ja rikkaruohojen poistoa varten.  Tehdään ns. viljelyneliöt

 - Kesäkurpitsaa ei välttämättä tarvi olla niin montaa tainta. Vähempikin riittää :)

 - Joitain voisi laittaa hieman enemmän kasvamaan, kuten sipulia. Se loppu hieman kesken tänä vuonna.

 - Kasvihuoneelle taimien asettelu eri tavalla. Pientä tutkimustyötä, että mitkä taimet tarvitsevat eniten valoa, lämpöä ja tuuletusta, sen mukaan ne myös sijoitetaan kasvihuoneeseen.

 - Auringonkukkapenkkiin lyhyempiä kukkia ja pikkasen vähemmän siemeniä istutusvaiheessa :).
Auringonkukat ehkä varjosti jopa liikaa meidän kasvihuonetta.

 - Yrtit ja salaatit aurinkoisemmalle paikalle. Salaatin viljelyä koko kesän ajan säännöllisesti, että saadaan myös koko kesä satoa. Yrttien kohdalla sato ei ollut parhain ja salaattikin saatiin viimetipassa sadonkorjuujuhliin kasvatettua, kun siirrettiin kasvupaikkaa.


 Paljon on vielä mitä tullaan tekemään varmasti toisin. Tässä vuodessa oli kyllä paljon hyvääkin ja saimme satoa todella hyvin amatööriviljelijöiksi :).
Uutuutena ensi vuonna olisi tarkoitus laittaa lanttu, punajuuri ja kasvihuonekurkku. Tai ne nyt ainakin oli sunnitelmissa. Yleensä siinä kohtaa kun aletaan idättämään taimia ja laittamaan niitä kasvimaalle, niin lähtee hieman lapasesta koko touhu. Tulee laitettu itämään vähän kaikke, koska se vaan on niin kivaa :).

Nautitaan aurinkoisesta syksystä ja toivotaan vielä pitkää viljelyä!

Terkuin Amatööriviljelijät










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti