maanantai 30. tammikuuta 2017

Täältä tullaan taas!

Ensi kesän suunnittelu on jo alkanut.  Chilit, paprikat ja mansikat laitettu jo itämään. 

Tänä vuonna meillä on muutama uutuus kasvimaalle ja kasvihuoneeseen. 
Kasvihuoneeseen tulee kasvihuonekurkku (Louisa), chilipaprika (Chiluacle Negro) ja munakoiso (Ophelia).
Chilistä ja vihannespaprikasta on eri lajike kun viime vuonna (Chili: Jaladuro ja Paprika: California Wonder). Tomaatista otimme myös uuden lajikkeen tänä vuonna (Hildares). 
Sitten löytyy myös vanhat tutut, kirsikkatomaatti (Sungold) ja vesimeloni (Sugarbaby). 
 
Vesimeloni ei tosiaan viime vuonna onnistunut, joten pakko yrittää uudestaan :). Pieniä melonin alkuja tuli, mutta sitä isommaksi ei kasvanut. Loppujen lopuksi koko taimet sai jonkun taudin ja ne piti heittää pois. Jos on vinkkejä, että mitä tehdä toisin, niin otetaan vastaan :).  Lähinnä se, että miksi ne ei lähtenyt kasvamaan enempää?

Avomaalle uutuutena tulee lanttu (Wilhelmsburger). Kesäkurpitsasta otetaan eri lajike (Gold Rush). 
Muuten aika samoilla mennään kun viime vuonna. Tullaan laittamaan parsakaali, peruna, sipulit, avomaankurkku, maissi, kurpitsa ja salaatteja. Toistaiseksi siemenet on vielä kaupassa, joten lajikkeita ei olla päätetty vielä :). 
Sitten on vielä mansikka (Rügen). Aikaisemmin ei olla mansikkaa itse kasvatettu, joten otetaan se myös testiin. Tarkoitus olisi esikasvattaa ja osa siemenistä laittaa suorakylvönä. 
 



Saatiin tänä vuonna messiin uusi amatööriviljelijä, Steikki (Satu). Voi olla, että myös puoliksi pakotettiin se mukaan, kun marssittiin vaan sen luokse multasäkin ja chilinsiemenien kanssa :D.  Siinä kohtaa ei voinut enää kieltäytyä. Samalla vierailulla laitettiin chilinkin siemenet itään.


Chilit ja paprika laitettiin itämään 15.1. ja itään ne alkoi 21.1.
 
Chilipaprikat alkoi kasvattamaan jo toisia lehtiä, joten tuli nekin koulittua jo isompaan purkkiin. 
Samalla laitoin myös mansikat itään. 

Viime vuonna avomaalla viljely lähti hieman lapasesta. Tavaraa oli vähän liikaakin ja taimien sijoittelu kasvimaalla ei ollut ehkä selkein :).  Tänä vuonna tehdään ainakin viljelyneliöt. Kasvimaa on hieman selkeämpi, rikkaruohojen nyppiminen ja liikkuminen kasvimalla hieman helpompaa.
Viime vuonna oli kyllä avomaalla hieman tuuriakin matkassa, sillä kaikki mitä sinne laitettiin niin tuotti satoa. Hommaa vaan oli aikalailla, joten sitä helpottaakseen tulee pieniä muutoksia ja hieman vähemmän tavaraa. 

Kasvihuoneeseen tarvii hieman panostaa tänä vuonna. Ilmeisesti tuuletus ei täysin toiminut viime vuonna. Sitä pitää ehkä parantaa ja sijoittaa kasvit hieman eri tavalla.Viime kesä oli kyllä aika surkea, aurinko olisi voinut paistaa hieman enemmän. Ei meinannut lähteä millään kypsyyn paprikat ja chilit.
Olin myös laittanut viime vuonna paprikat ja chilit itämään 19.2. Olikohan se liian myöhään sit kuitenkin.... Nyt on ainakin laitettu ajoissa :).

Yrttien taimet luultavasti tullaan tänäkin vuonna ostamaan valmiina. Viime vuoden yrttien idätys ei tuottanut tulosta, mutta valmiit taimet lähti hyvin kasvaan ja toi koko kesän satoa. 

Yritettiin tänä vuonna metsästää ns. "helppoja" lajikkeita. Toivottavasti onnistuttiin siinä ja saadaan satoa. Onko teillä kokemusta näistä lajikkeista? Onko jotain "hyvä muistaa juttuja" niiden idätyksessä/kasvatuksessa? Kaikki vinkit on tervetulleita :).

Aurinkoista kevättä kaikille viljelijöille! 
Tästä se taas lähtee :)

terkuin
Amatööriviljelijät


Muistathan seurata meitä myös Instagramissa:
@amatooriviljelijat

Syksyn satoa

Kun kasvimaalla ja kasvihuoneessa hommat on hyvällä mallilla niin on aikaa taas muuhunkin.

Nythän on puolukat ja omenat parhaimmillaan, joten ei muutakun satoa korjaamaan :).
Kävin luvan kanssa naapurissa omenavarkaissa (kiitos Ritvalle tästä),  jotta saataisiin omenahilloa ja tietenkin omenapiirakkaa.










Tässä linkki maailman parhaimpaan omenahilloon. Tuli todella kauniin väristä ja maukasta.
 http://roskanpoimija.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/09/02/toffeenmakuinen-kotona-tehty-omenahillo

Salaisuus ilmeisesti lienee siinä, että omenat ensinnäkin laitetaan kuorineen päivineen ja hilloa vielä lopuksi haudutetaan/keitetään kuumassa uunissa muutama tunti. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Viimeksi mustikassa ollessamme samalla paikalla oli myös mahtavat puolukka-apajat. Nyt syyskuun alussa kun lähdimme puolukkaan samoille mestoille, niin kaikki olikin jo kerätty ja puolukkasato jäi hyvin pieneksi.  Onneksi kuitenkaan ei tarvinnut tyhjin käsin lähtee, sillä suppilovahveroa saatiin 10l ämpäri täyteen.




Suppiksista saatiinkiin suppilovahveropiirakkaa ja sienikeittoa. 

Täytteenä pekoni, suppilovahvero,purjosipuli ja pääle kerma-munaseos.

Käytiin ostamassa marjapoimuri, jolla saa marjat kätevästi ja nopsasti kerättyä. Ranchin kaapeista kuitenkin löytyi myös retro-poimuri, Viialan Viila Oy:n marja -maija. 
Käytetty on mustikassa ja puolukassa, mutta ei ollut tämä retro-malli enää niin näppärä. Poimurin päivittäminen tuli ihan tarpeeseen.


Kunno puolukkamestat tuli sitten löydettyä ja saatiin puolukkaakin riittävästi omiin tarpeisiin. 
Pakkaseen meni monta litraa, mutta omenahillosta inspiroituneena täytyi kokeilla myös puolukkahilloa.
Kidesokeria oli jäänyt mehun ja hillon keittämisestä, joten piti löytää puolukkahillolle myös resepti, jossa käytetään tavallista sokeria. Monessa hilloreseptissä on sokerina hillosokeri. 
Marttojen sivuilta löytyi sitten kidesokeriin tehtävä puolukkahilloresepti. 



Purkkiin laittaessa hillo on todella löysää. Jäähtyessä ja jääkaapissa säilyttäessä hillo tanakoituu vuorokaudessa. 

Dansukkerin sivuilta löytyy "etikettiautomaatti". Siellä saa tehtyä etikettejä näppärästi hilloihin tai muihin purkkeihin. Etiketit kannattaa askarrella erikseen narulla purkin ymrpärille. Tällöin ei tarvitse pestä purkeista tarraliimaa pois, jos ensi vuonna tekee samoihin purkkeihin.


Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Mukavaa syksyn jatkoa!

terkuin Amatööriviljelijät