maanantai 5. kesäkuuta 2017

Lisää asukkeja kasvimaalle ja kasvihuoneeseen

Parit tomaatin ja parikan taimet oli ollut viikon jo kasvarissa ja pysy hengissä. Ainut pieni damage oli tosiaan se, että aurinko pääsi polttamaan hieman taimia. Suurta vahinkoa siitä ei ole tullut, sillä taimet voi edelleen hyvin :). 

14.5. uskalsimme jo tuoda kotoa osan taimista kasvihuoneeseen. Kotona alkoi tila ja valo loppua kesken, joten siirto oli paikallaan. 
Loput paprikat, chilit ja tomaatit pääsikin kasvihuoneeseen.
Chili (Jaladuro) ja Chilipaprika (Chiluacle Negro)
Tomaatit (Sungold ja Hildares)

Samalla asennettiin myös kastelujärjestelmä kasvihuoneeseen.
Chiliä tänä vuonna tullaan tuskin saamaan sillä taimet jotka laitettiin kasvihuoneeseen näyttää edelleen pieniltä ja honteloilta. Kotona ruukussa chili voi hyvin, mutta kasvihuoneessa ei niinkään. 
Oliko sitten shokki siirtää suoraan isoon lavaan ja ilman isompaa karaistusta? Minkäänlaista kasvua niissä ei ole tapahtunut. Onneksi meillä on tuo chilipaprika (Chilaucle Negro), siitä saadaan tulisuutta varmasti ruokiin. 
Tänä vuonna karaistus jäi muutenkin hieman vähäiseksi kaikilla taimilla ja sen kyllä huomasi. Tuntu, että pari viikkoa kasveilla meni vaan sinittelessä, että pysy hengissä ja totuttautua uuteen ympäristöön. 
Tässä huomasin hyvin kuinka tärkeää karaistus on. 

Kyllähän ne kylmät yöt sieltä taas tuli, joten pienellä sisätilalämmittimellä epätoivoisesti yritettiin pitää lämpöä yllä kasvarissa. Pakkaselle ei missän vaiheessa menty.




Seuraavana viikonloppuna (19.5.) laitettin avomaalle tavaraa.
Sipulit, retiisi, porkkanat ja salaattia. 
Nyt jopa hieman suunniteltiin, että mihin kasvit sijoitetaan avomaalla ja tehtiin selkeät käytävät kasvien väliin. 
Helpottaa kastelua sekä rikkaruohojen nyppimistä. 
Viime vuonna vaan laitettiin tavaraa sinne tänne ja tovotiin parasta :D. 


Nyt on suorat rivit avomaalla


uhka vai mahdollisuus?

 Avomaankurkku, kesäkurpitsa, lanttu, maissi, parsakaali ja kurpita oltiin laitettu jo esikasvatukseen kasvariin. Taimet oli jo sen kokoisia, että ne oli siirretävissä avomaalle, joten laitoimme myös ne harson alle. 

Pienellä riskillä ollaan menty, sillä kylmiä öitä on ollut, mutta pakkaselle ei ole mennyt kertaakaan. Ainakaan meidän lämpömittarin mukaan. Siellä harson alla ne on ollut ja hengissäkin vielä. 





Samaisena viikonloppuna kotoa tuotiin myös viimeiset taimet. Kasvihuonekurkku, vesimeloni ja munakoiso.  



Kavihuonekurkku (Louisa)

Vesimeloni (sugar baby)
Munakoiso (Ophelia)
Munakoiso on tosiaan uusi tulokas tänä vuonna. Lajike Ophelia ja itseasiassa koko munakoison kasvatus on hieman pimennossa. Jos on jotain hyviä vinkkejä mitä pitää huomoida munakoisoa kasvattaessa ja etenkin tämän lajikkeen kohdalla, niin otetaan ilomielin vastaan :). 


Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Terkuin
Amatöörivijelijät

Facebook ja Instagram @amatooriviljelijat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti